Uutiset

ENSIMMÄISET PELAAJASOPIMUKSET – MIKAEL EDELMANN SIIRTYY HERMEKSEEN

25.4.2016

Uutena pelaajana Hermeksessä nähdään tulevana kautena maalivahti Mikael Edelmann joka siirtyy länsirannikolle Joensuun Jokipojista. Lisäksi viime kauden joukkueesta jatkosopimuksen ovat tehneet hyökkääjistä kapteeni Jussi Nättinen ja Severi Kuntsi sekä optiovuodella Eetu Karvinen. Puolustajista jatkaa nelikko Nico Lehto, Miika Franssila, Jere Rantala sekä Miika Huhtanen.

Kokkolan Hermeksen maalivahtina tulevalla kaudella torjuva Tamperelaislähtöinen Mikael Edelmann on pelannut kolme edellistä kauttta Joensuun Jokipojissa. Viime kaudella Jokipojat voitti Suomisarjan mestaruuden Edelmannin johdolla kun joukkue voitti finaalissa juuri Hermeksen. Tällä kaudella Edelmann voitti Jokipoikien kanssa Mestiksen pronssimitalin ja puolivälieräsarjassa vastustajana taas Hermes, jonka Jokipojat voitti vasta seitsemännessä ottelussa. Tuossa ottelussa Edelmann nollasi Hermeksen ja Jokipojat eteni lopulta aina pronssimitalisteiksi. Mikael Edelmann oli tämän kauden Mestiksen pudotuspelien työllistetyin maalivahti, sillä hän pelasi kaikki Jokipoikien ottelut torjuntaprosentin ollessa 93.20. Edelmann kuvaileekin siirtoa Kokkolaan varsin hyväksi mahdollisuudeksi ja odottaa aikaa Kokkolassa ja Hermeksessä innolla

– Kokkolaan on hieno tulla ja olen kuullut Hermeksestä paljon positiivisia asioita. Innolla odotan jo tulevaa kautta. Hermekseen tein sopimuksen koska tuntui siltä että mut oikeasti haluttiin tänne ja tiedän että meillä on mahdollisuus menestyä ensi kaudella

-Tulevan kauden henkilökohtaiset odotukset on tietysti että pystyn torjumaan joukkueelle mahdollisimman paljon voittoja ja kehittyä kokoajan paremmaksi maalivahdiksi.

Edelmann kertoo vielä lopuksi terveiset Hermes- kannattajille

-Kannattajille haluan sanoa että  viimekaudella pleijareissa oli hieno tulla pelaan Kokkolaan koska tunnelma hallissa oli hieno! Toivottavasti nähdään heti syksyllä samanlainen faniryhmä joka pitää kunnon melua. Ja eiköhän tehdä tästä hyvä kausi!

Edelmannin lisäksi Hermes kiinnitti muitakin tärkeitä palasia joukkueen runkoon. Yksi kulmakivi on tottakai Kapteeni Jussi Nättisen jatko Kokkolassa. Tasapainoinen kahdensuunnan keskushyökkääjä paransi kokoajan kauden edetessä hyökkäyspeliä ja olikin pudotuspeleissä Hermeksen toiseksi tehokkain hyökkääjä. Nättinen pelasi viime kaudella uransa tehokkaimman Mestis- kauden ja sitä tavoitetta on hyvä hakea myös ensi kaudella, varsinkin loppukevään näytöillä. Kapteeni kommentoi jatkoa hyvillä mielin

-Tosi hyvät fiilikset jatkosta Hermeksessä ja Kokkolassa. Viihdyin hyvin joukkueessa ja Kokkolassa. Huomasi että jääkiekko kiinnostaa kylillä ja peleissä oli loistava tunnelma, siitä erityisesti kiitos loyalseille ja kaikille muille kannattajille.

-Nousijajoukkueena viime kausi meni joukkueelta hyvin kokonaisuudessaan. Tietenkin oli pettymys että jäätiin puolivälieriin, koska tavoitteet oli korkeamalla. Henkilökohtaisesti kausi sujui positiivisesti mutta täysin tyytyväinen kauteen ei voi olla, erityisesti runkosarjan osalta jäi parannettavaa.

-Lomailut on nyt lomailtu ja kesätreenit on jo aloitettu tulevaa kautta varten. Tulossa on mielenkiintoinen kausi ja runkosarjaan pitäisi saada lisää tasaisuutta. Siitä lähdetään tottakai että puolivälieriin ei jäädä tulevalla kaudella. Innolla odotetaan että elokuussa päästään takas töihin joukkueen kanssa! Hyvää kesälomaa kaikille, Kapteeni Jussi Nättinen päättää

Kokkolan Hermeksen solmitut pelaajasopimukset ovat vuoden mittaisia, poislukien Nico Lehto joka pelaa Hermeksessä seuraavat kaksi vuotta.

-Mikael Edelmann ja jatkosopimuksen tehneet pelaajat ovat kaikki tärkeitä palasia tulevan kauden joukkueessa. Tottakai maalivahdin kiinnittäminen on yksi tärkeä asia, mutta myös Kapteenin sekä puolustuksen rungon jatkaminen tutussa valmennuksessa on iso asia

-Nämä pelaajat haluavat urallaan eteenpäin ja kokevat että Hermes on hyvä paikka kehittyä. Viime vuoden joukkueesta yksi pääsi kokeilemaan liigapelejä ja toinen teki nyt kahden vuoden sopimuksen liigaan. Viime vuosi oli tuloksen osalta seuran tavoitteiden mukainen ja nyt valmennus on vuoden kokeneempi ja tietää tarkalleen missä asioissa meidän tulee parantaa. Tästä on hyvä jatkaa, Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen päättää