Uutiset

HERMEKSEN KAUSI PÄÄTTYI KEURUULLA

29.3.2019

KeuPa HT – Hermes 6 – 3 (2-1,1-2,3-0)
Pelin alku oli Hermeksen hallintaa mutta epäonninen hyökkäyspään jäähy antoi KeuPalle ylivoiman ja sen se hyödynsi.

Hermeksen tasoituksen laukoi Kalle Loponen maalin kulmalta Samu Markkulan ja Jussi Nättisen esityöstä. Kotijoukkueen vei johtoon Janne Kumpulainen taitavalla yksilösuorituksella. Erän lopussa pääsi Hermes ylivoimalle mutta ei saanut pakkopeliä pyörimään.

Toisen erän alun ylivoima ei Hermekselle maalia tuonut mutta heti sen umpeuduttua laukoi Samuel Sikstus paraatipaikalta tasoituksen Nättisen aloitusvoitosta. Muutama minuutti tuosta joutuivat Toivo Pennanen ja Jesse Huhtala yhtäaikaa jäähylle käytöskymppien kera. Kahden miehen ylivoimaa ei KeuPa hukannut vaan Juuso Mörsky teki illan toisen maalinsa. Torjuntojenkin (11-5) valossa Hermeksen hallitsema erä päättyi kuitenkin tasalukemiin kun Kristian Kangas ohjasi Loposen laukauksen ylivoimapelissä Samuli Tervon taakse.

Peli ratkesi kotijoukkueen hyväksi kolmannen erän puolivälissä kun se teki vastustamattomasti kaksi maalia vajaan minuutin sisään. Hermeksen loppukiri kaatui viimeistään noiden maalien jälkeen saatuihin jäähyihin. Viimeisen maalin KeuPa teki tyhjiin.

Hienon runkosarjavoiton jälkeen tippuminen heti puolivälierissä on luonnollisesti suuri pettymys mutta tasonnosto edelliseen kauteen oli kuitenkin valtava. Kokonaisuudessaan rutinoituneempi KeuPa oli maltillisempi sekä maalipaikoissa hieman parempi mikä ratkaisi tämän sarjan.

Ottelutilastot