Uutiset

HERMES – LEKI OTTELURAPORTTI

7.12.2016

Movember oli ja meni, Linnanjuhlat tanssittiin ja ensimmäinen adventtikynttiläkin taisi palaa loppuun. Edessä oli yksi pienistä, isoista vaiheista kauden mittaan, eli viimeinen rypistys ennen joulutaukoa. Tähän kohtaan pystyy lataamaan hyvän fiiliksen, jonka avulla joulupöytien herkut eivät jää kummittelemaan liian mukavana vaihtoehtona kaukalolle.

Viime aikoina Hermes oli ottanut irtopisteitä, niitä yksiä, joiden yhteydessä puhuttiin aina myös siitä hävitystä pisteestä, jonka oli tietysti vienyt vastustaja. Jos oltiin jääty ilman pisteitä, oli silloinkin eroa ollut yleensä vain yksi maali, mutta kuitenkin. Raskas pelitaakka, loukkaantumiset, sairastumiset jne, syitä on aina monia, mutta hokifani luottaa siihen, että oma jengi ei näiden taakse mene piiloon. Tosiasiat pitää tunnustaa, niistä pitää löytää jotain uutta ja sitä kotijoukkueen koutsit olivat varmasti tälle viikolle kaivaneet. Keskiviikon vastustajaksi saapui kovassa vireessä oleva vieras Lempäälästä. Asetelma oli selvä, kaveria piti auttaa saamaan putki poikki. Isä-poika teemakin saatiin matsiin aikaiseksi, sillä Hermeshuollon monitoimimies Nissen poika hoitelee huoltajan hommia vieraiden aitiossa. Alkulämmittelyssä tuomarit löysivät jäästä kolon tai railon, johon yksi raitapaidoista smirklauksen kesken kaatuikin. Nohevina sälleinä hakivat juomapulloja ja paikkailivat jäätä vähän sieltä täältä. Pisteet siitä dumareille, sillä jään kunto on pelaajien terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Ja sitten pikkuhiljaa itse peliin. Vahtivuorossa jatkoi Juraj Holly. Kentälliset sen osittain mielenkiintoisesti uusia. Voi pojat kuinka paljon ennakkospekulointeihin ja erätaukokeskusteluihin tällaiset asiat tuovat suolaa. Lätkä ei ole ikinä tylsää. Henri Limma muuten merkattu ykkösen laitaan. Pelaajapolkua siis voi oikeasti tarpoa eteenpäin, vaikka oikeassa kritisoijatkin ovat sanoessaan, ettei edariin ikinä kukaan pääse pelaamaan. Karkkikauppaan pääsee, Mestispelipaikka pitää ansaita. Kolmen minuutin kohdalla kotijoukkueelle tuomittiin kampituksesta kakkonen. Tähän mennessä ei muuten ollut vielä kumpaakaan maalia kohti saatu yhtäkään laukausta, perille asti. Vieraiden ensimmäinen yv-tilanne oli puolittainen läpiajo, jossa onneksi haettiin vielä syöttöä sille kaverille jota ei maisemissa ollut. Tästä heti perään Hermes läpiajo, mutta vähän pehmoinen yritys, jonka Tapparasta lainassa oleva vierasvahti selvitti tyylikkäästi. Yhden poikkisyöttöön ammutun one-timerin Holly selvitti ja niinpä alivoima oli hoidettu. Sitten meille ylivoimaa, kun Samu Markkulan harhautukselle ei kampitusta kummempaa keinoa keksineet. Miika Franssila rakensi laukauksen kautta ensimmäisen yv-myllyn purjehtimalla ensin melkein neliön läpi. Pari torjuntaa vierasvahdilta ja niinpä lähdettiin täysilukuisina mainoksille. Tästä jatkettiin vierasjoukkueen hienoisessa hallinnassa. Sitten järjestettiin hyvällä hyökkäyksellä Kristian Kangas molarin kanssa nokikkain, mutta odotettua yläpeltiä ei kolisteltu. Sitten aivan kardinaalimoka omissa, jonka avulla kiekko noutopöydässä päivystävälle valkopaidalle ja kello seis aikaan 15.07. Tilanne 0-1. Reilu kaksi minuuttia ennen taukoa oltiin alivoimalla. Ensimmäinen minuutti, ei laukaustakaan. Toisella minuutilla alivoimaiselle kotijoukkueelle kaksykkönen ja läpiajo, mutta vierasvahti piti verkon puhtaana. Niinpä täyttymyksen kautta erätauolle. Pieni kuhina vielä meidän päädyssä summerilla, josta ei kuitenkaan sen kummempaa.

Toisen erän alkajaisiksi kotivahdilta heti hyvä torjunta. Tästä kotijoukkue sai vaihteen silmään ja alettiin vyöryttää. Päästiin hyvän oloisille tonteillekin, mutta vähän liian kauan kesti saada ratkaisu aikaiseksi, nimenomaan sillä kuvion viimeisellä miehellä, eli maalintekijällä. Sitten varjelivat kotirysää maalivahdin parhaat kaverit, eli tolpat, pariinkin otteeseen ja yläparvella kaivettiin jo nitroja. Uhrautuvasti kotijoukkue taisteli, mustelmia otettiin ja paikkojakin luotiin. LeKi alivoimalle, hiukan ristiriitaisin tuntein tosin, sillä kotijoukkuekin odotteli hetken jäähyä, sen verran sekava tilanne kyseessä. Tulkintana oli maalivahdin estäminen, kun maalille punnertanut valkopaita törmäsi Hollyyn. Tuskin kukaan olisi purnannut vaikkei olisi vihelletty, minä taas en purnaa kun vihellettiin, nimittäin 1-1 tasoitusmaalia juhlittiin ajassa 30.41. Nyt oli maalintekoon halua ja irtokiekko iskettiin Kankaan toimesta sisään. Rakennustalkoissa mukana Jussi Nättinen ja Niklas Appelgren. Tästäkös vieraat kimpaantuivat ja järjestivät paineen. Mutta vain hetkeksi, sillä kotijoukkue oli herännyt taistelemaan ja sitä myötä myös 651 päinen katsomo alkoi osoittaa hengissäolemisen merkkejä. Pari minuuttia ennen taukoa haiskahti ainakin yleisön mielestä jo vähän viheltämättömälle jäähyllekin, mutta peli jatkui. Loppusekunnit pelattiin pois ja olikohan vain optista harhaa vai alkoiko tempo painaa enemmän valkopaidoilla. Kiekko saatiin summerin soitua vierasverkkoon, mutta tätähän ei edes Kapitänin kalavaleilla saatu hyväksytyksi, eli kohti kolmatta lähdettiin vähämaalisessa 1-1 tilanteessa.

19 sekuntia kerkesi digitaali juosta ja oltiin jo ylivoimalla. Ensimmäinen mylly kesti tarkalleen minuutin, tuloksena yksi maalipaikka. Toinen minuutti hiukan rikkonaisempi ja sen jälkeen kaveri täysilukuisena heti ahnaasti uimahallin päädyssä. Pieni Hermesvaihe sitten taas harhasyöttö omissa, mutta Holly selvitti tämän. Reilu vitonen menty ja oltiin alivoimalla. Ensimmäiseen minuuttiin sattui ja tapahtui. Tyhjä etukulma, veto ohi. Sitten kasa maalille, josta tuomittiin rankkari kiekon sulkemisesta. Hienosti valkopaita teki ainakin yhdeksän veiviä, mutta Holly haistoi niistä sen tärkeimmän ja alivoiman toinen minuutti käynnistyi tasanumeroissa. Ja taas oltiin alivoimalla 2-1 hyökkäyksessä, mutta tuloksetta. Tasaviisikoin jatkettiin ja nyt alkoi päästä päähän luistelu, joka tosin taukosi alkuunsa mainosten merkeissä. 11 minuuttia erää jäljellä ja jotenkin tuntui, että nyt peli temmon nousun myötä aukeaa ja aletaan kohahtelemaan. Sikäli näin tapahtuikin, paitsi että Hermes vei pitkän pätkän peliä meripäädyssä. Tämä purettiin pitkällä, jonka jälkeen LeKi aikalisä. Seitsemän minuuttia jäljellä. Hallinta vuorostaan valkopaidoille ja sitten kilisivät tolpat jo niin monesti samasta vedosta, että mentiin puhelimeen. Rokki soi, katsomossa odotettiin hiljaa kunnes saatiin tuomio, keskelle mentiin. Aika 54.32 tilanne 1-2. Nyt sitten pelattaisiin ensin tasurista, sitten voitosta. Ja Hermes painoi päälle. Kaveri rikkoi peliä tuplapitkällä, roikuilla, katkoilla. Paitsi että sitten oli jo kolmas osuma lähellä, onneksi paikalle sattui Samuel Sikstus, eikä valkopaita päässyt ohjaamaan. Varsinaisen peliajan kaksi viimeistä peliminuuttia kertoili Ossi. Aikaa siis vielä vaikka mihin, tiedättehän te mitä kaikkea lätkässä voi tapahtua minuutissakin. Holly kärkkyi jo aition suuntaan. Katko hyökkäyspäähän, Hermes aikalisä. Kellossa 01.28, kuudes äijä laatikkoon. Kiekko keskialueelle sitten kaverilta hölmö pelaaminen ja tästä saatiin pari laukausta. Ei maalia, mutta aloitus hyökkäyspäähän. Kiekko LeKille, alueelta ulos, levitys ja kiekko tylysti jäätä pitkin kotirysään. Kello 59.18 tilanne 1-3. Vanhan kunnon lännenklassikon Rawhiden tahtiin alkoi katsomo tyhjentyä. Vielä nappasi Holly yhden kopin ennen summeria.

Ei pisteitä tänään. Pienet marginaalit, niinpä niin. Paikkoja oli kyllä riittämiin, mutta ei mitään pois vastustajalta, ne oli tulleet hyvällä asenteella kylään. Ja kun jalatkin oli saatu heti alkuun pois bussista, nähtiin hyvä kiekkomatsi aloituskiekosta lähtien. Tästä jos painaa pipon silmille, niin kauaa ei sokkona voi mennä. Seuraava matsi on jo perjantaina, kun vieraita tulee ihan Vantaalta asti. Mitäs jos oltais me vuorostaan lehtereillä heti messissä ja aloitettaisiin metelöinti jo ottelun alussa? Äijät tarvii nyt pienen boostin ja kyllä sen verran pitää olla karaokehenkeä, etenkin perjantai-illan alkaessa, että saadaan vähän mökää mökkiin. Nyt henkeä sisään, perjantaina mennään taas.

7.12.2016/ K