Uutiset

KRISTIAN KANGAS SOPIMUKSEEN – KINNUNEN JA FURSA TESTIIN

2.8.2016

Kokkolan Hermes on tehnyt tulevan kauden kattavan sopimuksen laitahyökkääjä Kristian Kankaan kanssa. Elokuun ajan Hermeksen testattavana ovat myös hyökkääjät Matias Kinnunen ja Daniil Fursa.

Kristian Kangas on Oulun Kärppien kasvatti, joka on pelannut Mestistä Savonlinnan Pallokerhossa kaksi edellistä kautta. Mestis-kokemusta rightin puolen laiturilta löytyy myös Heinolan Peliittojen riveistä.

Hermeksen oma kasvatti Matias Kinnunen on 1996-syntynyt hyökkääjä, joka hakee sopimusta edustusjoukkueeseen koeajan kautta. Kinnunen suoritti edellistalvena varusmiespalvelun ja pelasi Hermeksen A:n mukana Mestistä 29 ottelua tehoin 13+23=36.

Daniil Fursa on Virossa syntynyt hyökkääjä joka pelasi viime kaudella WSHL:ssa Pohjois-Amerikassa sekä oli mukana Viron miesten maajoukkueen mukana MM-Kisoissa sekä olympiakarsinnoissa. Fursa on 1997-syntynyt pelaaja.

Vastaavasti hyökkääjä Eetu Karvisen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä pelaajan ja seuran välillä.

-Kristian Kangas paikkaa Eetu Karvisen poistuman joukkueen kokoonpanossa. Kangas on kaksi vuotta hakenut tasoaan Mestiksessä ja me uskomme nyt että hän pystyy ottamaan edelleen askeleen eteenpäin tässä sarjassa

-Matias Kinnunen ja Daniil Fursa hakevat paikkaa joukkueesta koeajan kautta. Molemmat pelaajat pystyvät ikänsä puolesta pelaamaan myös A-Nuorten puolella, mutta katsotaan mihin tekeminen riittää miesten kanssa.

-Joukkueessa on tällä hetkellä neljä try-out pelaajaa, joten muuttuvia tekijöitä saattaa olla matkan varrella. Siitä huolimatta haemme joukkueeseemme vielä 2-3 hyökkääjää ennen sarjan alkua, Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen päättää