Uutiset

TÄYSI PISTEPOTTI ROKIN KUSTANNUKSELLA

6.2.2016

HERMES – RoKi 5 – 1 (3-0, 1-1, 1-0)

ISO PELI

Muutaman vierasmatsin jälkeen päästiin säänsuojaan kotipelin merkeissä. Tarjolla paljonkin. Ensinnäkin revanssi RoKista, joka pöllyytti meitä tuntureilla. Ja ehkä vielä isompi juttu, eli mahdollisuus ottaa kuutospaikka haltuun. Vielä kun lisätään kotipelin mollisävyjen mahdollinen kirkastaminen, niin ei tässä taaskaan turhaan ole hallille lumimyrskyn ja virastotalon metsissä vaanivien jääkarhujen keskeltä lompsittu.

Vahtivuorossa Godla. Ykkösen keskellä Kapitän, laidoilla Kivilahti ja Rooba. Pakkiparina totutusti Lehto-Ikonen. Eka vitonen mentiin pitkälti kotijoukkueen tahdissa. Vastustaja ei juurikaan omalta alueelta pois päässyt ja muutama ohjurikiekko toimitettiin kohti maalia, näistä joskus menee aina ei. Ajassa 09.16 päästiin ylivoimalle. Eli nyt tarjottiin jo ensimmäistä tekopaikkaa, sillä vaikka tilanteita oli saatu, ei vierasvahdin ollut tarvinut ihmeitä esittää. Ylivoimalla ensimmäinen tilanne omissa, veto onneksi kuitenkin hehtaarille ja aloitus keskialueelle. Ylivoiman aikana kello pysähtyi aikaan 10.33, kun Nättinen voitti aloituksen, Franssila syötti poikittain Huoviselle, joka tämmäsi kiekon verkkoon. Tilanne 1-0. Kaikille mainituille merkintöjä. Erinomaisesti pelasi myös Rooba, joka paineli maskiin. Sillä tavalla. Maalin jälkeen Hermes otti ohjat täysin omiin käsiin ja parin huokauksen jälkeen mentiin taas keskelle, tilanteessa 2-0. Aika 13.29, kun Huovinen vei Hölsän puhtaasti kahville. Pikkukynä kovassa vauhdissa ja viileästi kiekko maaliin. Jo toinen kihaus tälle iltaa Huoviselle. Syöttöpiste Paavilaiselle. Nyt oli vieraille kyyti kylmää, ei muuta kuin lisää hanaa. Tähän väliin pieni kiekkofakta, kun vastustajan pakit kontaavat paritörmäilyn merkeissä oman maalinsa edessä, on pyöritys juuri sopivaa. Pienen harhailun johdosta vastustajakin sai tekopaikan, mutta laukaus meni kyllä niin paljon ohi, että Godlakin katseli notta kenellehän tuo syöttö oli tarkoitettu. Minuutti ennen erän loppumista saatiin vielä ylivoima, kun kaveri roikkui puserossa. Puoli minuuttia ennen erän loppua oltiinkin jo kahden miehen ylivoimalla, kiekko katsomoon. Ja tulihan se maali kun vähän syöteltiin. Kellossa 19.37, taululla 3-0. Nättinen ja Kivilahti rakensivat ja Rooban lämäri painui ylähyllylle. Näytti maistuvan ensimmäinen Hermespaidassa tehty osuma Robertille. Näissä merkeissä tauolle muistelemaan, että peli on todellakin vielä kesken.

Toiseen erään ylivoimaa jäljellä 1.28. Äijät pelas kiekkofaktojen mukaan eli erän alkuunhan se ylivoima on aina hyödytön, niin nytkin. Sen sijaan heti täysillä pelatessa heitti Rajala maalille ovelan kulmasta, joka kimpoili varsin mieluisasti, mutta vierasvahti ennusti tilanteen, eikä numeroihin tarvinut kajota. Sitten omaan päähän ja ihmeellisen pomppukiekon kautta ahtaalle ja alivoimavuoroon. Ensimmäisen puoliminuuttisen tuloksena yksi kiekko muikkuverkkoihin, toinen pätkä pelattiin siniviivan paremmalla puolella. Toisen minuutin aikana kiekko meinasi jo livahtaa maaliin, mutta pakit olivat tontilla ja selvittivät tilanteen. Hetken jäähyn jälkeenkin RoKi painoi, mutta vihdoin sai Godla kiekon haltuun ja päästiin katkolle. Lyhyen keltaisen paineen jälkeen oltiin yhtäkkiä ylivoimahyökkäyksen muodossa pahanteossa. Kun kiekko heilutti maalin kattoa, kello pysähtyi aikaan 26.54. Tilanteeksi kirjattiin 4-0. Kivilahti syötti Nättisen karkumatkalle ja kun tämä heitti poikkisyötöllä Rooban nokikkain veskarin kanssa, teki mies jo toisen maalinsa. Tästä voi kuulkaas tulla hyvä tapa. RoKin ylivoima tuotti ensimmäisen edes jonkinlaisen tilanteen vasta kun kotijoukkueella oli enää puolisen minuuttia alivoimaa jäljellä. Sen sijaan tekopaikkoja meripäädyssä riitti, nyt oli vieraiden pakka sekaisin. No, kun menee tämmöistä toteamaan, niin sitten pomppii omissa. Aivan hämärä hyrrärämpylä, jonka seurauksena kaksikin keltapaitaa Godlan nenän edessä, tilanne 4-1 aika 30.58. Tämän jälkeen mentiin parin minuutin jakso teemalla yksi syöttö omille, sitten kiekko vastustajalle. Merkillistä tässä oli se, että pelitapaa noudattivat molemmat joukkueet. Vajaa kuusi jäljellä ja keltapaita jäähylle halonhakkuusta. Heti loistava tilanne, joka alkoi yllätys yllätys, hyökkäyspään aloitusvoitosta. Ylärimaa lähemmäksi ei tällä ylivoimalla päästy, mutta tänään oli kyllä ylivoimilla tekemisen meininkiä, suoraviivaista ja selkeää maalintekoa ilman turhia neppailuja. Kolmen sekunnin tasavajaan jälkeen oli meidän vuoro pelata alivoimaa. Nyt pelasi kaveri sitten hyvän yv jakson. Poikkisyötöstä veto vain sentin ohi, pari riparitilannetta ja jokunen muuten paha laukaus. Godlan johdolla alivoima kuitenkin kesti ja vielä kerkesi ennen erän loppua RoKi kilauttaa yhden kaverin liikaa paikalle, tästä Hermes ylivoima. Viides maali oli jo varma, mutta sen verran namuttelemalla kiekkoa siirrettiin kohti maalia, että Hölsä kerkesi kaatua kolansa kanssa eteen. Tauolle sopivassa johdossa. Eli tästä vaan kaasu pohjaan ja takki auki maalieroa parantelemaan. Huom, tämä ei ollut lainaus valmennukselta, jonka viesti todennäköisesti oli hiukan ammattimaisempi. Kolme maaliahan nimittäin tässä pelissä syntyy joskus ihan hetkessä, mutta jotenkin tuntui, että tänä iltana kotijoukkuetta ei yllätettäisi. Jaahah, ennen kiekonheittokisaa voisi mutustella vaikka pullan, ei kait sitä kahvia ihan selaisenaan kehtaa.

Erän alkuun kaveri alivoimalla ja kilauttivat silti tolppaakin. No tilanne siirtyi hyökkäyspäähän, jossa kiekko ajautui sivukatsomoon poikkisyötön katkaisun johdosta. Onneksi yleisö on hereillä ja selvittiin säikähdyksellä. Ylivoima kuitenkin kasaan ja mentiin täyspäisinä. Kotijoukkueen kova rumba katkaistiin estämisvihellyksellä. Tässä oli nyt RoKilla sitten paikka tulla peliin mukaan, mutta maalin se vaatisi ja sitähän ne ei saaneet. Jäähyn jälkeen huokailtiin molemmissa päissä, ensin ilman maaleja sitten toisessa päässä maalin merkeissä. Ja olihan kaunista. Aika 46.14, tilanne 5-1. Maalin edessä aivan yksinään odotteli meidän Ville. Tämän hoksasi Manninen ja niin mentiin keskelle. Merkintä myös Ikoselle. Seuraava maali meinattiin tehdä jo seuraavassa vaihdossa. Tästä mentiin täysillä omiin, jossa jouduttiin koukkaamaan. Vähän haiskahti jo rankkarille, mutta kakkosella jatkettiin. Tänään RoKilla ei vain ollut sellainen päivä, että olisi voinut haastaa vahvalla asenteella pelaavaa Hermestä ja niinpä pelin viimeisiä mainoksia katseltiin 9 minuuttia ennen loppua muutumattomissa luvuissa, tasaviisikoin. No tämä tilanne korjattiin ajamalla keskialueella hiukan liialla innolla kaveri nurin ja niinpä jatkettiin alivoimalla. No tämä selvitettiin rutiinilla. Toisessa päässä heti tasaviisikoin hyvä tilanne, jonka seurauksena taas alivoimaa. Sen verran ahtaalla keltapaidat kuitenkin olivat jopa ylivoimalla, että hermo meni ja niinpä oltiin puolisen minuuttia tasavajaalla, ennen meidän ylivoimaa. Ja olihan heti lähellä kun ylivoima alkoi. Rajala kampesi pari mailassa roikkuvaa ukkoa nurin samalla kun ampui kiekon veskarin alitse, mutta tolppa sisään tolppa ulos, tällä kertaa ulos. Ottelun viimeinen minuutti tasakentällisin. Aivan avopaikasta vielä päästiin yrittämään, mutta 5-1 päättyi tämä ottelu.

Olihan hyvä peli. Godlan 26 torjuntaa, todella tiivis puolustuspää ja tehokas hyökkäys. Siinäpä eväät tänään ja ne maistuivat. Rooba sai hanat auki, missään vaiheessa ei tullut viisikkotason sekoilua ja muutenkin touhusta paistoi isännän otteet, niinkuin kotikaukalossa kuuluukin. Huono puoli on se, että hyvää joutuu taas odottamaan. Seuraava kotimatsi on vasta keskiviikkona 17.2, kun vastaan luistelee Hokki. Heti perään on muuten lauantaina vieraana Jukurit, eli hyviä pelejä tarjolla kun hetki maltetaan.

6.2.2016/ K