Uutiset

TIEDOTE: ARTTU HEIKKILÄ EDUSTUSJOUKKUEESEEN

30.4.2020

A-nuorten kapteeni siirtyy edustusjoukuueeseen

Arttu Heikkilä, 19, ja Kokkolan Hermes ovat sopineet 1+1+1 mallisesta pelaajasopimuksesta joka pitää Heikkilän seurassa lähtökohtaisesti ainakin kevääseen 2024 saakka. Heikkilä on ollut koko uransa ajan ikäluokkansa (2001) tehokkaimpia pelaajia. Lisäksi hän on kuulunut pelaamissaan joukkueissa aina joukkueen kapteenistoon. Viime kaudella laitahyökkääjä iski A- nuorten Mestiksessä ja Suomi-sarjassa 39 ottelussa tehot 15+19. Lisäksi vyölle tuli yksi ottelu miesten Mestiksessä, jossa Heikkilä iski heti kiekon verkkoon Kajaanin Hokkia vastaan. 

Heikkilä on pelannut Juniori Hermeksen kilpaikäluokat läpi aina C- nuorista A-nuoriin saakka. Joukkueena kirkkain saavutus on varmasti kun Marko Ruotsalainen luotsasi Heikkilän ja kumppanit kaudella 2018-2019 B:n SM-Sarjaan. Siinä sarjassa Heikkilä teki 16 pelissä 5+7 tehopisteet. 

Arttu Heikkilä odottaa innolla aikaa ”Edareissa”

”Todella hienoa päästä edustusjoukkueen mukaan, mikä on ollut koko urani ajan tavoitteeni ja unelmani. Tavoitteena on mennä joka osa-alueella eteenpäin ja saada mahdollisimman paljon pelejä Mestiksessä ja sitä kautta tehdä läpimurto.”

”Tulevaisuuteni tavoitteena on edetä jääkiekkoilijana mahdollisimman pitkälle”

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:

”Arttu on tavoitteellinen, pitkäjänteinen sekä sitoutunut pelaaja. Sopimusta tehtäessä nämä samat arvot näkyivät ja siksi halusimme kiinnittää pelaajan lähtökohtaisesti kolmeksi vuodeksi Hermekseen. Suunnitelmana on luoda mahdollisuus, jossa hänellä on aito tilaisuus kehittyä kolmessa vuodessa runkopelaajaksi Mestikseen”