Uutiset

TIEDOTE: TERVETULOA TUOMAS VÄNTTINEN!

26.4.2019

Tuomas Vänttinen Hermeksen valmennustiimiin. Kaksi uutta pelaajasopimusta.

Tuomas Vänttinen, 35, siirtyy 1+1 mallin sopimuksella Hermeksen valmennustiimiin. Janne Tuunasen johtamassa tiimissä työskentelevät ensi kaudella siis Tuomas Vänttinen ja maalivahtivalmentaja Aleksi Hilli.

Vänttinen lopetti mittavan pelaajauransa kuluvalla kaudella kun kahden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen oli aika aloittaa uusi työura valmennuksen parissa Kokkolan Hermeksessä. Vänttinen pelasi urallaan 672 peliä Liigassa ja Mestiksessä 23. Viimeinen vuosi urasta kului Italiassa ja Unkarissa monikansallisessa EBEL- sarjassa jossa Vänttisen valmentajana toimi Hermeksestä tuttu Upi Karhula.

Nyt työt alkavat Kokkolassa ja sopimus pitää miehen Hermeksessä aina kevääseen 2021 saakka, sillä sopimuksessa on seuran optio kaudesta 2020-2021.

Tuomas Vänttinen:

-Pelaajauran päättäminen oli tietenkin raskas asia, mutta kun Hermes tarjosi tällaista mahdollisuutta niin mietin että nyt on oikea aika ja olen erittäin tyytyväinen päätökseen. Nyt on hieno mahdollisuus päästä töihin kiinni ja ennenkaikkea pääsee hyvään oppiin kun saan seurata ja tehdä yhdessä asioita Tuunasen Jannen kanssa.

-Elokuussa muutan uuteen kotikaupunkiin Kokkolaan, josta en paljoakaan tiedä muuta kuin Hermeksen. Hermeksen muistan jo divariajoilta jolloin SaPKo pelasi samaa sarjaa ja muistaakseni Hermes oli tuolloin todella hyvä kotijoukkue.

-Isossa kuvassa odotan innolla työskentelyä Hermeksessä, sekä sitä että pääsen opastamaan nuoria pelaajia ja viemään heitä eteenpäin uralallaan.

 

Päävalmentaja Janne Tuunanen:

-Erittäin hienoa että saatiin Tuomas tiimiin, odotankin jo innoissani että päästäisiin jo hommiin. Hän on juuri sellainen luonteeltaan joka varmasti tukee omaa johtamista. Pitkän pelaajauran tuomalla kokemuksella Vänttinen auttaa kehittämään joukkueen pelaamista sekä pystyy auttamaan omien pelaajien kehityksessä. Hän tuo myös omalla energiallaan ja huumorillaan varmasti paljon koppiin kuin myös jäälle pitkän kauden aikana.

-Tunnen Vänttisen jo SaPKo:n ajoilta, jolloin pelasimme A-junnuissa sekä edustuksessa yhdessä. Useampi vuosi sitten oli puhetta, aluksi ihan huumorilla, että kun häneltä pelihommat loppuu, otan ”Vänän” kakkoseks. Nyt se homma konkretisoitui.

-Roolijaoksi valmennuksessa ollaan kaavailtu että Vänttinen hoitaisi erikoistilannepelaamista sekä esim. aloitukset, joista hänellä on paljon kokemusta pelaajana. Itse tulen olemaan enemmän pakkien kanssa tulevalla kaudella, niin treeneissä kuin peleissä ja näin ollen Tuomas pääsee valmentamaan hyökkääjiä. Roolijako on mielestäni erittäin hyvä jossa kaikki koutsit pääsevät toimimaan omilla vahvuuksillaan

 

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen

-Hienoa että saatiin Vänttinen mukaan tiimiin. Pitkä pelaajura takana antaa hyvä pohjan lähteä valmennustyöhön mukaan ja uskon että yhteistyö Janne Tuunasen ja Aleksi Hillin kanssa tulee olemaan saumatonta. Pyrimme heti hyödyntämään Vänttisen osaamisen maksimaalisesti ja siksi tehtiinkin uusiksi roolijakoja verrattuna edelliskauteen. 1+1 mallin sopimus antaa mahdollisuuden pidempään yhteistyöhön.

-Päävalmentaja Janne Tuunanen vastaa jatkossakin kokonaisuudesta ja tavoitteiden toteutumisesta arjessa ja peleissä. Tuunanen vastaa 5-5 pelin harjoituttamisesta ja pelaamisesta, videovalmennuksesta ja fysiikasta. Tuomas Vänttiselle tulee vastuualueiksi erikoistilannepelaaminen: Ylivoimat, alivoimat ja aloitukset sekä niiden harjoituttaminen.

-Pelitilanteen peluuttamisessa Vänttinen peluuttaa hyökkääjät ja Tuunanen puolustajat.

-Maalivahtivalmentaja Aleksi Hilli jatkaa omassa toimenkuvassaan eikä siihen valmennuksellisesti tule muutoksia.

 

Heikki Harju ja Jerry Sammalisto Hermekseen!

Kokkolan Hermes tiedottaa tässä vaiheessa kahden uuden pelaajan sopimuksista:

Heikki Harju, 22, siirtyy Hermekseen Vaasan Sportista 1+1 mallisella sopimuksella. Harju pelasi viime kaudella Sportin A- nuorten liigan pronssijoukkueessa ja oli koko A- nuorten liigan yhdeksänneksi tehokkain pelaaja. Laitahyökkääjänä viihtyvä Harju pääsi maistamaan myös Liigavauhtia Sportin paidassa kahden ottelun verran.

Jerry Sammalisto, 21, siirtyy Hermekseen Porin Ässistä. Rightin puolen keskushyökkääjä pelasi kauden puoliksi A- nuorissa ja edustuksessa. Liigan puolella Ässissä Sammalisto merkkautti tililleen tehot 2+2. Sammaliston sopimus on yhden vuoden mittainen.

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:

-Harju ja Sammalisto sopivat hyvin Hermeksen joukkueeseen ja arkeen. Molemmat pelaajat ovat tavoitteellisia urheilijoita, joilla on kova halu lyödä itsensä läpi miesten peleissä ja kasvaa Kokkolassa liigapelaajaksi. Molemmat pelaajat harjoittelevat kesän liiga- kasvattajaseurojensa mukana, Harju Sportissa ja Sammalisto Ässissä. Pelaajat saapuvat Kokkolaan elokuussa kun Hermes aloittaa yhteisharjoitukset. Järjestely sopi meille hyvin, sillä molemmat seurat haluavat seurata läheltä kasvattiensa tekemistä kesällä ja myös talvella.

-Harju on monipuolinen laitahyökkääjä joka pelasi uran parhaan kauden viime vuonna myös tuloksellisesti. Harju tekee kentällä paljon hyviä pieniä asioita ja tekeekin kanssapelaajistaan aina parempia.

-Sammalisto on rightin puolen keskushyökkääjä joka antaa paljon variaatioita 5-5 pelaamiseen sekä erikoistilanteisiin. Jerryllä on hyvä laukaus, jota valmennusjohto varmasti kehittää edelleen ja käyttää hyödyksi mm ylivoimapelissä.

-Joukkueen rakennus on hyvässä vauhdissa ja uusia sekä jatkosopimuksia julkaistaan lisää lähipäivinä.