Uutiset

TIEDOTE: EETU PAASOVAARA JA HEIKKI HARJU JATKAVAT HERMEKSESSÄ!

15.4.2020

Kokkolan Hermes on käyttänyt optiot hyökkääjien sopimuksista

Hermeksen kaksi ensimmäistä sopimuspelaajaa ovat viime kauden sisäisen pistepörssin kärki Eetu Paasovaara, sekä myös ensimmäisen Mestis-kauden pelannut Heikki Harju

Eetu Paasovaara valittiin kauden päätteeksi sarjan vuoden tulokkaaksi. Paasovaara siirtyi Hermeksen organisaatioon KalPa:sta, jossa hän voitti neljän kauden aikana mm A:n mestaruuden. Hermeksessä varsinkin kevätpuoliskolla hyvään vireeseen päässyt keskushyökkääjä teki tulokaskaudellaan 9+32 tehopisteet, jolla hän sijoittui koko Mestiksen pistepörssissä sijalle 22. 

Heikki Harju siirtyi Hermekseen Vaasan Sportin organisaaatiosta, jossa laitahyökkääjä pelasi viisi edellistä kautta. Parhaalla A:n kaudella Harju teki 21+37 tehopistettä ja voitti joukkueena pronssimitalit kauden päätteeksi. Tulokaskaudella Mestiksessä Harju teki 10+7 tehot 31 ottelussa. Kausi päättyi ennenaikaisesti loukkaantumiseen, mutta nyt mies on jo täydessä harjoittelukunnossa. 

Heikki Harju:

”Hienoa päästä jatkamaan Hermeksessä. Viime kausi loppui lyhyeen, mutta silti jäi hyvät fiilikset kaudesta. Odotukset tulevalle kaudelle ovat kovat”

”Oma tavoite on kehittyä paremmaksi pelaajaksi ja olla tärkeä osa joukkuetta ensi kaudella”

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:

”Molempien pelaajien kohdalla oli selvää jo aikaisessa vaiheessa että tulemme käyttämään optiot, mutta sopimusteknisistä syistä pystyimme ne vasta nyt lunastamaan. Kysymyksessä on kaksikko jota on kaavailtu joukkueen tulosyksikköön kantamaan erikoistilannevastuuta. Ovat arvojemme mukaisia pelaajia, joilla on myös näkymä pelata tulevaisuudessa kovemmissakin sarjoissa.”

”Eetu Paasovaaran sopimukseen sovittiin keväällä 2019 optiovuodelle liigapykälä kesän 2020 ajaksi. Mestistä pelatessa seura on Hermes tulevalla kaudella.”