Uutiset

Omista pala Hermestä – ryhdy kannattajaosakkaaksi


Kokkolan Hermeksen kannattajaosakkaana pääset mukaan rakentamaan ja tukemaan kokkolalaista jääkiekkokulttuuria. Kannattajaosakkeenomistajille tarjotaan yksinoikeudella etuja muun muassa kausikortin hankintaan, ostoihin ottelutapahtumissa sekä erilaisiin kampanja- ja fanituotteisiin

Kokkolan Hermes on perinteikäs jääkiekkoseura, jonka taustalla toimii intohimoinen tukijoukko. Seuran taustalla on viime vuoteen saakka toiminut kokonaan Edustus Hermes Ry, kunnes Mestiksen lisenssivaatimusten myötä sarjatoiminnan toteuttamiseen perustettiin osakeyhtiö, Kokkolan Hermes Oy.
Osakeyhtiön tarkoituksena on mahdollistaa seuralle vakaa taloudellinen tilanne ja täyttää Mestiksen asettamat vaatimukset ammattimaisesta ja läpinäkyvästä seuratoiminnasta.
Hermeksen hallituksen puheenjohtaja Petri Torkinlampi pitää osakeyhtiön perustamista tärkeänä kehitysaskeleena. Seuralla ei ole tällä hetkellä ulkopuolista velkaa, joten osakeannin avaaminen antaa seuralle mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen.
– Ottelutapahtumista kertyneillä tuotoilla on vaikea saada jäämään kassaan sellaista pottia, jonka avulla voimme viedä asioita eteenpäin. Osakeannin tavoitteena on kerätä rahoitusta, joka mahdollistaa investoinnin tulevaisuuden ansaintakohteisiin, kuten esimerkiksi urheilutapahtuman ulkopuolisen liiketoiminnan kehittämiseen ja vakinaisen henkilöstön rekrytointiin, Torkinlampi kertoo. Taloudellisesti vakaa seura pystyy tarjoamaan hyvät lähtökohdat kaupungin jääkiekkokulttuurin kehittämiseen.

Alueellinen yhteistyö tulevaisuuden tavoitteena

Hermeksen toiminnan alkujuuret ulottuvat liki 70 vuoden taakse. Seuran historia on värikäs ja monivaiheinen. Seura on pelannut parhaimmillaan mestaruussarjatasolla vuosina 1959-60. Synkimpinä aikoina 2000-luvun alkupuolella talousvaikeudet veivät seuran konkurssiin, jonka jälkeen vauhtia käytiin hakemassa jopa III-divisioonasta. Intohimo lajia kohtaan kuvaa seuran mentaliteettia ja toimintaa. Intohimon synnyttämät perinteet ja perinteiden synnyttämä intohimo on aina nostanut seuran vaikeuksista ylös.
Tänä päivänä Hermeksen edustusjoukkue pelaa Suomen toiseksi ylintä sarjatasoa, Mestistä. Seurayhteisöön kuuluvassa Juniori Hermes Ry:ssä on vireää toimintaa 11 eri ikäluokassa. Hermes yhteisönä tarjoaa laadukkaan pelaajapolun, jonka tavoitteena on peluuttaa, kasvattaa ja kehittää pelaajia aina liigatasolle asti yhteistyössä lähialueen seurojen kanssa.
Puheenjohtaja Petri Torkinlampi nostaakin alueellisen yhteistyön tärkeäksi tulevaisuuden tavoitteeksi.
– Alueellista yhteistyötä halutaan kehittää ja saada niin omia junioreita kuin lähialueen pelaajia oman pelaajapolun kautta mukaan edustusjoukkueeseen.

Edustusjoukkueen tavoitteena puolestaan on nousta urheilullisesti asteittain ylöspäin seuraavien kausien aikana.
– Rauhassa edeten olisimme organisaationa valmiimpia siinä vaiheessa, kun Kokkolan oma hallihanke uusine potentiaaleineen toteutuu. Lisäksi mahdollisten sarjauudistusten tapahtuessa olisimme itse siinä kunnossa, että voisimme ainakin sen puolesta olla määrittelemässä mitä, ja missä siinä kartalla haluamme olla, Torkinlampi summaa.

Miten ryhdyn kannattajaosakkaaksi?

Kokkolan Hermes Oy:n osakkaaksi voi ryhtyä kuka tahansa. Osakkeen ostaminen käy helposti ja nopeasti. Täytä lomakkeeseen omat yhteystietosi ja suorita maksu maksupalvelun kautta.
Kokkolan Hermes Oy laskee liikkeelle enintään 10 000 B-sarjan osaketta. Yhden osakkeen merkintähinta on 125 euroa/osake. Osakkeita on mahdollisuus merkitä 19.7.2022–31.12.2022 välisenä aikana.
B-sarjan osakkeenomistaja saa etuja yhtiön tuottamissa palveluissa ja myytävissä tuotteissa hallituksen kulloinkin erikseen päättämin tavoin. B-sarjan osakkeella ei ole äänioikeutta eikä osinko-oikeutta.

Tutustu ehtoihin ja liity kannattajaosakkaaksi