Uutiset

Hermes avaa kautensa Rovaniemellä, sunnuntaina kotiavaus S-Kiekkoa vastaan

 

Kokkolan Hermes avaa Suomi-sarja kauden tulevana lauantaina Rovaniemellä Rokia vastaan. Kiekko tippuu Lappi Areenan jäähän kello 16.00. Hermes on vahvistanut rivejä useilla uusilla pelaajilla kesän aikana, vastaavasti Rovaniemellä viime kauteen verrattuna vaihtuvuus on ollut vähäistä. Yksi muutos on molemmissa joukkueissa tapahtunut, eli valmennustiimit ovat penkkien takana muuttuneet ja Rovaniemellä päävastuun joukkueen pelaamisen kehittämisestä on kokeneen Petteri Hirvosen harteilla. Hirvoselta löytyy kokemusta SM-liigasta usean kauden ajalta niin päävalmentajan kuin apuvalmentajankin tontilta. Viime kaudella Lahdessa syntynyt valmentaja kuului HPK:n valmennustiimiin mm. Hermeksessäkin aikoinaan valmentaneen Pasi Arvosen kanssa. Kesän aikana Rovaniemelle muuttanut Hirvonen näkee jo nyt selkeän eron Suomi-sarja joukkueen arjessa verrattuna SM-liigaan.

Tottakai SM-liiga on ammattilais-sarja ja Suomi-sarjassa oikeastaan kaikki pelaajat käyvät myös päivätöissä ja siinä on se suurin ero. Lähtökohdat päivän harjoitukseen ovat isot koska ammattilaispelaaja saa rauhassa keskittyä vaan omaan työhönsä jäällä ja alemmilla tasoilla joutuu elannon hankkimaan muualta. Lisäksi ammattilaisliigassa harjoitellaan kaksi kertaa päivässä tai päivisin mikä taas ei Suomi-sarjassa ole mahdollista. Vaatimustaso täytyy vaan suhteuttaa tähän yhtälöön.

Mestikseen verrattuna erot eivät ole isoja ja Suomi-sarjan kärjen ero Mestiksen häntäpäähän on vielä pienempi, Hirvonen sanoo. Rovaniemeläisten yksi iso muuttumaton asia on maalivahtipeli. Tuukka Huumonen palasi napapiirille juuri ennen sarjakauden alkua ja tällä siirrolla Rokin kapea puolustusosasto saa vahvan tukipilarin tolppien väliin. Rovaniemeläisten puolustusosasto on edelleenkin vahvasti Ylivieskasta kotoisin olevan Henri Joki-Erkkilän harteilla. Uusina pelaajina pakkipäässä nähdään Raahesta tullut Jarkko Heikkilä sekä S-kiekosta tullut Mikko Männistö. Rovaniemeläisten hyökkäyskalusto on totutusti vahva ennakkoon, sillä sinisten riveissä jatkavat monet viime kausien runkopelaajat mm. viime kauden pörssikärjet Vesa Inkeröinen, Hannu Erkkilä ja Joonas Wedman. Hirvonen kertoo joukkueen rakentamisen sujuneen hitaanlaisesti, mutta on kuitenkin tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen.

Tuukka Huumosen sopimus allekirjoitettiin vasta ja edelleenkin yhtä pakkia haemme vielä, muuten olen tyytyväinen tilanteeseen. Tottakai joukkueen rakentaminen kestää aina tammikuun loppuun saakka, mutta tällä hetkellä se puolustaja on tärkeä löytää ja mahdollisesti ratkaisuja saadaan jo ennen ensimmäistä Hermes peliä. Kokkolan Hermeksen ja RoKin kohtaaminen lauantaina herättää innostuksen tunteita molemmissa päävalmentajissa. Hermeksen valmentaja Janne Pelkonen on valmistanut joukkuetta viikonlopun sarja-avaukseen ja lähtee innolla napapiirille.RoKi on hallinnut tätä sarjaa viimevuodet silloin kun ei ole ollut mestiksessä. Viikonlopusta tulee hieno mahdollisuus meille mitata itsemme sarjan kärkijoukkueita vastaan. Meidän täytyy pystyä löytämään järjen ja tunteen tasapainoon sekä olemaan yhtenäinen. Tavoitteemme on lähteä voittamaan jokaista eteen tulevaa ottelua. Haluamme aloittaa sarjaan vahvasti.

Rovaniemeläisten päävalmentaja odottaa myös innolla tulevaa koitosta.Mielenkiintoista aloittaa kausi lauantaina ja nähdä mikä on Suomi-sarjan taso. Joukkueen pelaaminen ja kehitys on aikataulussa ja tällä hetkellä vielä mennään muutosvalmentamisessa sisäänajo vaiheessa, tietenkään kaikki asiat eivät muutu, mutta ne uudet asiat ottavat oman aikansa. Aikataulussa ollaan.Kokkolan Hermeksestä en tiedä muuta kuin entisen valmennettavan eli Sopasen Iiron. Kovia satsauksia ovat tehneet ja eikö Hermes ole Suomi-sarjan Jokerit tänä vuonna, Hirvonen heitää. Hienoa että sarjan pelaamismalli on muuttunut ja nyt päästään normaalin sarjapelaamisen rytmiin, jossa keväällä sitten pelataan ne tärkeimmät ottelut, Hirvonen päättää.

Hermes kohtaa kotiavauksessa S-Kiekon sunnuntaina

Sunnuntaina kello 16.00 Kokkolalaista urheilukansaa hemmotellaan jälleen myös tosipeleissä, eli Kokkolan jäähallissa kohtaavat tuolloin Hermes ja Seinäjoen S-kiekko. Joukkueet pelasivat kaksi harjoitusottelua ennen sarjakauden alkua, joissa S-kiekko oli molemmissa otteluissa niukasti parempi. Kiistakumppanit ovat edellisillä kausilla kohdanneet myös monia kertoja ja viimeisin sarja-kohtaaminen historiasta löytyy Kokkolan Hermeksen 60-vuotis juhlaottelussa viime keväänä, jolloin Hermes oli tyly vieraitaan kohtaan voitettuaan ottelun 6-2. Tämän pelin jälkeen joukkueissa on tapahtunut paljon ja molemmat joukkueet ovat olleet aktiivisia siirtomarkkinoilla. S-kiekon ”uusvanha” päävalmentaja Niklas Hudd käänsi Seinäjokelaisten kurssin viime kaudella ja kevät kaudella joukkue olikin yksi sarjan parhaita.S-kiekon riveissä uusina pelaajina esiintyvät mm. uusi maalivahtikaksikko Joni Laasala ja Juuso Hyyppä ja hyökkäysmateriaaliakin on vahvistettu kesän aikana mm. Jaakko Svensk, Olli Aalto, Roope Elonen ja Tomi Heikkilä. Lisäksi kokeneen pörssikärjen Tuomas Takalan jatko on iso asia joukkueelle.Valmistautuminen on sujunut hyvin ja vauhti tekemisessä on ollut hyvä. Harmillisesti harjoitusotteluita emme pelanneet kuin neljä, koska kaksi joukkuetta joutui perumaan ottelumme meitä vastaan. Yhtä puolustajaa joukkueeseen vielä etsitään, muuten joukkue on valmis tulevan kauden haasteisiin, S-kiekon päävalmentaja Niklas Hudd kertoo.S-kiekon tämän kauden virallista tavoitetta ei ole lyöty lukkoon, mutta päävalmentaja alleviivaa että jokainen peli halutaan voittaa ja isoimmat tavoitteet on asetettu kevätpuoliskolle.-Play-offeissa halutaan esittää parasta osaamistamme ja se onkin minimi tavoite johon halutaan perus-sarjassa päästä.S-kiekko avaa sarjakautensa jo perjantaina Red Ducksia vastaan. Lauantaina joukkue käy jäällä ja sunnuntaina on luvassa Kokkolassa sarjan toinen ottelu ryhmälle.”