Uutiset

12.10.2013 Hermes – RoKi 1-5 ( 0-1, 1-2, 0-2)

MAALINTEKOPELI

Viikon odotus palkittiin, edessä kotipeli aina haastavaa RoKia vastaan. Hermes oli käynyt viikolla kampeamassa Vaasasta taistelupisteet ja nyt haettiin jatkoa varsin viihdyttävälle edellislauantain kotipelille. Leskinen edelleen kokoonpanossa ja mikäs siinä, hyvinhän tuolle tuntuu tarttuvan. Varsin paljon tällä hetkellä poissaoloja, mutta melkein joukkueellinen saatiin kuitenkin jäälle.
Lätkäpöydissä on jonkin verran puhuttanut ikävä SaiPa-juniorin menehtyminen harjoituksissa. Haluankin tässä omalta osaltani lähettää osanottoni omaisille ja lähipiirille.

Sitten peliin. Illan päätuomari Kynnäs varmisti että kotimaalilla Leskinen ja meripäädyssä Huumonen olivat valmiina, moikkasi vielä kellon käyttäjää ja sitten mentiin. Peli painui kotijoukkueen päätyyn vähäksi aikaa, ennekuin alettiin herätä hetkeen. Sitten alkoi peli soljua päästä päähän varsin vauhdikkaasti. Tämähän ei sikäli ollut yllätys, kun illan joukkueista on kyse. Puolitoista minuuttia menty ja ensimmäistä kertaa oltiin potkun hukassa koko viisikon toimesta. Melkein täyden kierroksen meidän maalin ympäri vapaasti kiertänyt vastustaja pysäytti kellon ja taululle 0-1. Suivaantunut kotijoukkue jatkoi duunia ja tasaisessa väännössä syntyy myös tilanteita, jolloin rikotaan, puolin ja toisin. Erikoistilanteet toistivat tuttua teemaa, alivoima taisteli leijona lailla ja ylivoima pyöri hyvin, mutta maaleja ei tehty. Olisko simppeli kaava seuraava: peli haltuun, kiekko viivaan,  maskimies hakattavaksi ja peli kohti maalia. No tätä nähtiin kun ykkösketjun laitaan nostettu Kivinen oli jäällä. Mutta tarviihan muidenkin uskoa siihen, ettei ne pakit vedä päin näköä. Varsin kovatempoinen ja viihdyttävä erä kuitenkin kaiken kaikkiaan ja tästä johtuen maalin tappioasema ei masentanut. Pariin otteeseen maalille mentiin railakkaasti ja taklauksiakin nähtiin. Energiaa tällainen peli kuitenkin kuluttaa mutta onneksi hallilta löytyy siihen luontaiset tai luontaisen kaltaiset lääkkeet.

Toiseen erään jäälle luisteli todella kova-asenteinen Hermes. Peliä pelattiin käytännössä 10 minuuttia vastustajan päädyssä. Paine oli niin kova, että vierailija sortui pelin viivyttämiseen, koukkaamiseen, estömiseen ja mihin lie. Ylivoimaa pelattiin erässä todella paljon. Mutta niin se taisteli kaverinkin alivoima ja veskari hoiteli omaa tonttiaan tarpeen vaatiessa. Sitten tapahtui se mitä monesti käy kun ei itselle maistu, tilanne 0-2. Vieläkään ei punapaitainen joukkue aikonut luovuttaa. Tiheään tahtiin ykkös-kakkoskentillä pelattiin ja välillä kolmonen kävi antamassa huiliaikaa. Ja sitten ne teki maalin. Asialla laidasta kirmannut Heinonen, joka hyödynsi veskarin jättämän jalkapallon kokoisen reiän etupömpelissä. Jiihaa. Oltiin pelissä mukana ja vain hetki erää jäljellä. Nyt tarkkaa ja vaikka roiskimalla tästä tauolle. Tai sitten ei. Virhe omissa kostautui ja kaveri pääsi nostamaan kattoon, ensin kiekon sitten kädet. Tauolle mentiinkin 1-3 lukemista ja vähän alkoi olla semmoinen fiilis, että meidän on kohta pakko saada maaleja. Taklauspeli puri selkeästi kaverin alakertaan ja johti huonoihin ratkaisuihin, mutta tolppien väliin kiekko ei vaan osannut. Selkeää hallintaa kuitenkin noin vartti erästä.

Kolmas alkoi hiukan vaisummin kuin toinen, mutta alkoi kuitenkin. Kotijoukkueen pelin laatu kuitenkin vähän putosi. Harhasyöttöjä, selän taakse summittain heitettyjen kiekkojen hukkaamisia jne. Hyökkääjät tekivät niska kyyryssä hommia, mutta paketti ei vaan ajautunut kasassa hyökkäyksen loppuun asti. Kaveri teki vielä kaksi osumaa, toisen ylivoimalla. Ja millä tavalla? Sahaaminen ja syöttely johti tarkkaan poikkisyöttöön johon kova kertalaaki. Meidän ylivoimasta nuo viimeiset elementit tänään puuttuivat. Lopputulos 1-5 ja kotijoukkue liukui Loyalsien edestä pukusuojaan.
Mitä illasta jäi käteen? Ison kuvan ensimmäisenä tuijotettava ruutu, pisteet. Ei yhtään. Jääkiekkoviihde, kyllä, ehdottomasti. Vauhtia oli verraten runsaasti ja tylsiä hetkiä ei juuri tarvinnut viettää. Pelin kehittyminen? Varauksin. Täytyy kuitenkin huomioida, että varsin tärkeitä palasia joukkueesta puuttui. Toisaalta, pelikuntoisista löytyi kolme kentällistä ukkoja, jotka tekivät täysillä töitä. Ja kun vielä hiukan loivennetaan, näkökulmaa, niin vastustajahan johtaa sarjaa.

Jokunen henkilöpoiminta:

#12    Lisäsi ykköskenttään fyysisyyttä ja osoitti pystyvänsä myös osallistumaan peliin kun mahdollisuus annetaan. Vaikka ketju itsessään ei tänään plussalle jäänytkään.
#15    Ei suotta itkenyt ketjumuutoksia vaan pisti lisää pökköä pesään. 
#4    Pakin tontilla tarvitaan omalla alueella puolustajaa. Ei oleta liikoja ja suorittaa kenties siksi enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita.

Matka jatkuu ja ensi viikonloppuna meitä hellitään. Kotipeli lauantaina. Kotipeli sunnuntaina. Vaikka tuli kuokkaan niin hei, sellaista on hoki. Haastajana ollaan matkaan lähdetty ja sillä tiellä ukot tekee töitä joka päivä. Jos peli-ilme pysyy samanlaisena kuin viimeisissä peleissä, ei lopputulos raasta. Jos aletaan luimuilemaan tai kellutaan selkä suorana, menee hermo. Viikonlopun vierailuajat ovat lauantaina Ketterä klo.17.00, sunnuntaina KeuPa klo.16.00. Hyviä lätkämatseja siis tarjolla, eli harava olan yli ja nauttimaan jäähallin parhaasta annista.

12.10.2013/ K.