Uutiset

Kotivoitto! – Hermes vei Pisteet sarjakärjeltä

Kuva: Sami Mutka

Hermes – Kiekko-espoo 4–2 (1-1, 1-1, 2-0)

Yllättävästi tiistai-ilta ja Jumalrintojen kotiin paluu epäonnisen vieraskiertueen jälkeen. Punanutuilla oli edelleen harmittavan pitkä poissaolijoiden lista ja täydennystä jouduttiin hankkimaan muistakin kaupungeista kuin tutusta Oulun yhteistyöseurasta. Maaliin suulle luisteli Rauman Lukon organisaatiosta lainaksi saatu Juuso Helomaa. Puolustusta vahvistamaan saatiin Hermes-kasvatti Juuso Vesala Vaasan Sportista loppuvuoden kattavalla lainasopimuksella. Illan vastus oli kovinta mahdollista luokkaa, sillä Kokkolaan matkusti, sarjan suvereeni johtaja, kivikova Kiekko–Espoo. Vieraat tulivat ensimmäiseen erään ryminällä. Hermekseltä kului pari ensimmäistä minuuttia vastaanottaessa espoolaisten ankaraa prässiä. Hermes pääsi lopulta peliin mukaan jämäkästi hoidetun alivoiman siivittämänä. Ajassa 10:43 Joni Piipponen kyntää väkisin tiensä kulmasta Hermeksen maalin eteen ja kääntää vahvalla rystyllä kiekon yläkulmaan. Hermeksen hyökkäykset olivat totaalisen vähissä ja erä kului pitkälti vastustajan kintereillä pysytellessä, mutta sen sojaan ylivoimapeli toimi erittäin mallikkaasti. Tästä saatiin maistiaisia kahta minuuttia ennen päätössummeria, kun liukkaan pyörityksen päätteksi Jonas Peterek tällää tarkasti maalin kattoon. Toiseen erään lähdettiin siis tasalukemista.

Toisen erän kuudennella minuutilla nähdään jälleen Hermes -ylivoimaa. Hallitun pyörityksen tuoksinnassa kiekko liukuu Jonas Peterekille, joka virittää ja lähettää lätyn perinteisellä lyöntilaukauksella jälleen ylähyllylle. Näin kotijoukkue hieman yllättäen 2-1 johtoon. Muutoinkin Hermes paransi huimasti otteitaan verrattuna ensimmäiseen erään. Hermes sai kaksi perättäistä jäähyä erän loppupuoliskolla ja niistä toisen Kiekko-Espoo hyödynsi maalin muodossa.

Kolmannessa erässä Espoo ei löysännyt senttiäkään vaan piti tasaista vauhtiaan yllä luoden vaarallisia maalintekopaikkoja. Hermeksen tehtäväksi jäi käyttää hyväkseen satunnaisia tilaisuuksia pistohyökkäyksiin. Ajassa 53:28 Hermes käyttää sen kuuluisan momentuminsa kun ylivoimalla Oskari Kalajanniska ohjaa tyylikkäästi Karuvaaran lähettämän kiekon ohi maalivahti Lampisen ja Jumalrinnat jälleen maalin yhden johtoon. Hermeksen maalivahti Elomaa oli mies paikallaan ja otti kerta toisensa kiinni espoolaisten yritykset. Kiekko-Espoo pelatessa ilman maalivahtia Sampo Paulaharju otti kiekon haltuunsa ja piti vierailijoita lähes pilkkanaan, kunnes syötti kylmän rauhallisesti Eppu Karuvaaralle ratkaisun avaimet käteen. Karuvaara ei erehtynyt vaan varmisti täydet pisteet sarjakärjeltä Kokkolaan.

Pisteitä tekivät:
1 – 1 #95 Jonas Peterek (#19 Oskari Kalajanniska, #44 Aapo Ahola) YV
2 – 1 #95 Jonas Peterek (#44 Aapo Ahola, #19 Oskari Kalajanniska) YV
3 – 2 #19 Oskari Kalajanniska (#39 Eppu Karuvaara, #95 Jonas Peterek) YV
4 – 2 #39 Eppu Karuvaara (#37 Sampo Paulaharju, #24 Henri Limma) TM

Tolppien välissä kelpo suorituksesta vastasi 32 Juuso Helomaa lukemin 6+10+19=35