Uutiset

tappio turussa – tuto nollasi hermeksen

Tuto Hockey – Hermes 4–0 (2-0, 1-0, 1-0)

Kokkolan Hermeksen matka kävi Suomen Turkuun perinteikkään TUTO Hockeyn vieraaksi. Kiekkojumalien kuukausia karmealta näyttänyt poissaololista osoitti lieviä lyhenemisen merkkejä kun ruotuun palasi kultakypärä Antti-Roiko, maalivahti Kokko ja latvialaisvahvistus Osenieks. Hermes tuli otteluun erittäin hyvällä jalalla ja hallittua puolustamista sekä rullaavaa hyökkäyspeliä nähtiin aina ensimmäisen erän puoleenväliin saakka. Kunnes ajassa 12:19 Tuto Hockey aloittaa maalinteon. Laukaus maalille, joka osuu matkalla epäonnisesti Osenieksiin, jonka alta Emil Vuorio karvaa kiekon maaliin. Turkulaiset pääsivät ylivoimalle välittömästi maalin jälkeen ja käyttivät kyseisen erikoistilanteen hyväkseen viimeisillä sekunneilla. Toiseen erään lähdettiin valmistautumaan lukemista 2-0.

Toisen erän ensimmäisellä kympillä Hermekselle tarjottiin kavennusmahdollisuutta ylivoiman avulla kahteen otteeseen, mutta laadukkaita laukauksia ei pystytty tuottamaan tarpeeksi ja vierasmaalit jäivät näkemättä. Ajassa 34:57 laitoi Tuton Topias Kaski jäitä pitkin alakulmaan isäntien johdon 3-0. Pari minuuttia ennen toisen erän päätöstä nähtiin ikävä tilanne, jonka johdosta Tuton maalivahti Vuorio ei pystynyt jatkamaan torjuntatöitä ja teki tilaa Arvo Konttilalle. Tilanteessa Hermeksen Tuupanen ajoi voimakkaasti ruuhkaiselle maalille tuloksena maalivahdin loukkaantuminen. Pitkän videotutkinnan päätteeksi Tuupaselle sai kaksi minuuttia ryntäyksestä.

Kolmannessa erässä Hermes ei kyennyt juonimaan turkulaisten puolustusta auki. Tuto rokotti vielä maalivahdin pois ottanutta Hermestä ja loppulukemat 4-0 jäivät hallin valotaululle.

Maalissa 32 Niklas Kokko 10+9+5=24 (pois: 53:41-54:15, 55:44-57:04)